Yksinäinen pieni pihakoira

Nyt on semmonen huono asia, että meidän Ruttuvaari on lähteny pois. Siis kokonaan johonkin pois vaan. Se oli kyllä niin vaisu ja jotenkin huono, et minua vähän pelotti. Sit se lähti iskän mukana johonkin vaan.

Mun täytyy nyt selviytyä kaikista koirahommeleista ihan yksin. En tiiä, osaanko ees. Onneks mul on äippä. Pitää muutenki pitää näitä vähän tarkemmin silmällä. Ei oo yhtään hyvä , jos joku muukin katoaa.

Hirrrveen kylmää???

Moi! Meijän pihalla on hajonnu lämmitin tai jotain. Ihan kauheen kylmää aina vaan. Mie oon ihan täl ilmeellä, et mitä hemmettiä?

Mul on ollu paljon kaikkee. Sain yhtenä päivänä melkein sydämistymiskohtauksen, kun meidän aidan taakse tuli kahen oudon hajusen miehen kans semmonen koira. Iso ja lurppaskorvanen, jos oli ruskeeta, mustaa ja valkosta. Se koira meni vaan puhisten nenä maassa eikä ollu huomaavinaan vaik mie olin ihan irokeesina koko koira ja tosi vihanen. Kolmena päivänä oon käyny aina välil haukkumas sen aidan. Ihan varoiks.
Äiti on pahoillaan ku se on ottanu tämösiä epätarkkoja kuvia. Mut se on hyvillään kuulemma kun mie oon tullu visaammaks. En esimerkiks ota mitään ruokaa. Toikin pähkinä oli ihan joutava eikä sitä kukaan kaivannu. Mut mie vaan istuin ja vähän vikisin. Mut en ottanu. Eiks oo reipasta. Kyl se sen sit mulle anto kuiteski.

Iskä on kiva, kun se pitää mulle tulia. Sen pitäs uloskin tehä niitä, ni tarkenis oleilla.

Olin mie vähä tuhmakin, söin pari paritonta sukkaa, vanhan pipon ja Nillen uudet talvihanskat. No, en mie tietenkään niitä nyt syöny, niinku ruokaa. Höh! Vähän järsin vaan ja sylin pois. Ei kai kukaan oikeesti syö semmosta!

Hot Mama!

Meidän Äiti oli mulle ekaa kertaa tooosi myrtsinä. Se kävi ihan kuumana.
No ensiks, mun piti mennä yöllä ulos aika monta kertaa. Mie herätän äitin silleen, et makaan poikittain sen päällä ja inisen sit ihan vähän. Sillee hiljakseen, et vaan se herää. Mitä sitä koko väkeä herättämään.
No, kolmannella kerralla se tajusi, et ei mul mikään hätä oo vaan levoton yö muuten. Kattokaas, kun ulkona on kaikenlaista jännää menneillään sillon, kun me nukutaan. Siinä vaiheessa kun piti haukkua vähän eteisessä joskus neljän aikaan, se tuli alas ja komensi mut omaan petiin hurjan pahalla äänellä.
Koska olin hereillä, enkä päässy kissatappelutuomariksi ulos, mie vähän neuloin. Niitä iskän sukkia, mitä äiti tekee. Aamulla se sano taas aika monta pahaa sanaa. "#¤%##"%!! näistä enää mitään sukkia saa" yms. Ne puikot meni multa vähän huonoks. Ei siinä mitään, mutkun nää oli jo toiset.
Käsityöihmisille tiedoksi: Ebenpuiset sukkapuikot kokoa 3 on paljon sitkeempiä ja kovempia kuin ruusupuiset kokoa 2,5, jotka oli ihanan rapsakat.

En neulo enää, kun siitä pitää näköjään saada kamalat koissarit.

Ei mitään hajua!

Tämmönen välitiedote vaan, et meidän Äiti on ihan bananas, kun se keksi et mulla on joku tuoksurauhanen mun päässä! Se ei anna mun yhtään olla vaan nuuhkii mun päätä kaiket päivät ja huokailee. Se sanoo, et mie tuoksun kukille ja myskille... Mul ei oo mitään hajua mistä se nyt puhuu! Se vaahtoaa, et se on googlettanu ja et joillain koirilla on semmosia rauhasia, joista tulee hyvää hajua. Haloo! Mitkä koirat muka haisis pahalle yleensäkään? Ihmisten hajujutut on niin rajallisia, ei ne elä ollenkaan tässä maailmassa. No kai se siitä rauhottuu, en mie jaksa tätä nuuhkimista koko ajan!

Hyisaatana = Kiitospaljon ??

En kyllä tarvii mitään koira-ihminen-koira sanakirjaa tajutakseni ihan äänen sävystä, ettei ehkä tarkota ihan samaa.
Kattokaas kun meillä oli eilen hirmusynttärit! T-kissan, ja Ruttu-koiran. Sivupalkissa on niitten syntymispäivät ja ne on kyllä syntyny paljon aiemmin. Mut mie näin kummiskii kovan vaivan niitten juhlien takia.

Menin kierimään semmoseen ihanaan suomutasavikakka-juttuun. Sain tosi hyvin kaikki peitettyä hännän päätä myöden. No, sit mulla meni ihan hirveen kauan aikaa lahjojen ettimiseen ja löysinki ihan huippujutut. Nimittäin, ette usko! Oravan takajalan (se oli vähän kyl matonen) ja oravan hännän!!! Siis ihan oikean, tosi pörrösen ja hienon hännän, oravaa siinä ei kyl ollu enää kiinni. Maailman parasta!
Äimistyttävää on se, et kun mie toin ne kotiin ja patsastelin sitte pihalla, et kattokaas mitä toin, ni sillon Äiti sano sen hyisaatanan ja hyiparimuutakin pahaa sanaa. Laitto kompostiin ne lahjat!! Täh?? Luulen, et se ei yhtään ollu niistä mitenkään, et yök, koska se on tottunu kaikenlaisiin. Se hajukakkisjuttu sitä vissiin riepo, koska se riepo mut lavuaariin ja pesi. Pah!

Oon ollu aika äimänä sen jälkeen. Pakko ollu hepuloida muutamaan kertaan ja jähmettyä sitten aina välillä. Hepuloidessa kääntyy usein korvat, muuten se on mukavaa.

T- on ihan ihme tyyppi vaiks sil oli ne juhlat. Se meni sohvan taakse ja otti mukaan Nipen kalsarit puhtaan pyykin korista (Se on tosi iso EI-asia). Sit se ei antanu niitä mulle vaan piikitteli vaan sieltä sohvan välistä. Enkä mie mahtunu sinne! Aatelkaa nyt tätä mun elämää!

Äiti sanoo...

...että sil on ollu niin kiireitä, ettei oo mun lokia ees ehtiny pitämään. Itsekästä miusta!

No, on mullakin ollu niitä kiireitä. Äiti sanoo, et mul ois muka ollu matokin ehkä kesällä, mut en mie oo sitä nähny. Onkohan lemmikkimadosta mitään iloa? Meillähän on jo kissoja ja sitten se seeprapeippo. Oli vissiiin kipeenä se mato, kun sille annettiin lääkettäkin. Äiti sanoo, et oon saanu sen varmaan niiltä myyriltä ja hiiriltä, jotka oon saanu T:ltä ja Irmalta. Tajuttoman monimutkasta. Oon kyllä saanu tosi paljon niitä, varsinki Irmalta, mut ne ei oo antanu mulle mitään, kun ne on ollu kaikki tosi lötkönä ja vaisuna ja sit mie oon kyl syöny ne ennenku ne on kerenny heräämään ja antamaan mitään tuliaisia.

Äiti sanoo, ettei enää oo mitään matoa. Kai se on sitten madellu tiehensä tosi hissukseen, kun en oo nähny. Ja mie oon kyl tosi tarkkana. Paitsi, kun nukun.

Äiti sanoo, et pässit on lähössä. Pässit on ne karvaeläimet. Ne ei kuulemma oo äitin omia pässejä ja niistä tulee paisteja. Miusta ne maistuu ihan kamalalta. Mie oon maistellu niitä tosi paljon.

Täti sanoo, et mie en tottele mitään. Äiti sanoo, et tottelenpas. Se pitää mun puolia, koska mie oon sen rakas ja vahin sen jalkopäässä mörköjä kaiket yöt.

Moi, pitkästä aikaa!

Kyl meidän Äiti on tosi uskomaton. Se ei usko mitään! Ei sitä, et mulle on annettava kaikki jämikset. Eikä sitä että mun pitää niitä karvaelukoita vahtia tosi tarkkaan. Se ei usko edes sitä, että kaikki äänet ja epäilyttävät jutut on tosi tosi vaarallisia. Tai ainaskin vois olla. Ja kun ei voi tietää, on aina ensin haukuttava jonkun verran. Ei paljon, mut vähän. Ja muristava myös. En tiiä, miten ihmisistä sais vähemmän uskomattomia. Tietääkö kukaan?

Arvatkaa mikä on törkeen siistiä hommaa? No mun ja Nillen hiekkiksella leikkiminen... Siinä voi tulla ihan kauhee pihishepulikin (=pihakoirakohtaus). Sain tosi hienosti levitettyä tasasen kerroksen hiekkkaa siihen ulkopuolellekin. Hirveen hienoa ja mukavaa. Äiti ei ymmäärä sitäkään, et miten mie jaksan touhuta niin hirmusti. Mut mie vastaavasti lepään tosi hyvin.

Joskus nukahan ihan miten sattuu ja mihin vaan. Ihmisten tärkeimpiä tehtäviä on toimia selkänojina, tyynyinä, patjoina ja sen sellasina... Usein ne ymmärtääkin sen ihan hyvin.

Vielä kun sais luvan käydä pöydällä, syödä ihania myyrän raatoja tai kakkia sisään jos sataa. Välillä uskomattomien kanssa on haastava olla. Ne ei tajuu...